Eduskuntavaalien vaalipaneeli 23.2.2023 Aleksinkulmassa
Suomalaisen Naisliiton Oulun Osasto on mukana paneelin järjestelyissä.
LUCINA KASVATTI RAUHANTEKIJÖITÄ yli 100 vuotta sitten
Rakkaus on Lucina Hagmanille suurin kaikista. Kirjassaan KASVATUS RAKKAUTEEN hän sanoi mm:
Tieto katoo, viisaus tule voimattomaksi, mutta rakkaus ei milloinkaan katoa. Pankaamme tiedon ja viisauden ja suuruuden sijaan rakkaus, niin olemme löytäneet avaimen uuteen elämään kansojen kesken. Rakkauden puhdas oppi on oleva se uudisviljelys, jota me tahdomme harjoittaa ja joka lopullisesti on ravitseva kaikki maailman kansat.
Rakkauden onnea tuottava salaisuus on siinä, ettei se omaansa etsi. Se antaa eikä ota. Se ei kadehdi, kosta eikä himoitse. Nero ja valtioviisaus, väkipakko ja tappoaseet seuralaisineen, ovat kantaneet tuskaa ja kuolemaa kilvessään, muta rakkauden aate on tulevan elämän saattajana. Rakkauden aatetta ei voi kukaan meiltä riistää, sitä viljelkäämme ja sen palvelijoiksi tehkäämme kaikki nousevat sukupolvet. Ennen ei lopu vääryys ja väkivalta maan päältä, ei yksityisestä eikä kansainvälisestä elämästä ennen kuin rakkaus on kohonnut ihmisluonnoksi ja johtaa ihmisten toimet. Rakkaus on oleva meidän määrämme pää.
Se rakkaus, johon Lucina Hagman tahtoo kaikki kasvattaa, ei ole pehmeää ja hempeää tunteilemista ja myöten antamista, vaan se on rehellistä, voimakasta jaa syvää tunnetta. Se on rakkautta, joka tukee ja nostaa, vapauttaa ja ilahduttaa. Se antaa paljon, mutta se vaatii myös paljon. Ja tämä rakkaus on kohdistettava niin isänmaahan kuin koko ihmiskuntaan, niin lapsiin kuin aikuisiin, niin miehiin kuin naisiin.
Naisten Ääni- lehti 1.kesäkuuta 1933, No 10 s. 138 Lucina Hagmanin 80 v päivän 5.6.1933 kunniaksi, ote kirjoittaja HC:n eli Helle Cannelinin tekstistä.
Kirjoitti Kirsti Ojala Oulussa 28.10.2023 Rauhan tekijä Lucina Hagman
———————————————————————————————————————————————————————————————-
Blogi Oulun osaston sivulle 8.2.2023
Niilläkään lattioilla, joilla nastakengät eivät kuluta lattian pintaa, ei anneta nastakengillä kävellä.
Aivan ylivoimaisesti suurin syy sille, ettei nastakenkiä käytetä liukkailla keleillä on se,
että ne joutuisi ovella riisumaan. Lattian säästämiseksi!
Kaatumisten aiheuttamilla kuluilla voitaisiin kustantaa parempipinnoitteiset lattiat.
Lonkkaleikkauksen hinnaksi ei riitä 20 000 euroa.
Ja miksi tämä on naisasia? Siksi että osteoporoosi on yleisempi naisilla kuin miehillä.
Ja näyttääpä kävellen asioita hoitavissakin olevan naisenemmistö.
Julkisten tilojen lattiat on rakennettava nastakestoisiksi Oulussa.
Olemassa olevat lattiat mitattava kestävätkö ne nastat, ja sallittava nastat kestävissä.
Pirkko Pietiläinen
*******************************************************************
Kirjoitin v 1995 Tehyn lakon aikana mielipidekirjoituksen Kalevassa: Hoitajatko hyvinvoinnin takaajiksi?
Onko hoitajien arvostus muuttunut ollenkaan 25 vuodessa. Nyt epidemian uuvuttamat hoitajat tekevät korvaamatonta työtä hyvinvointikeskuksissa ja sairaaloissa. Monet ihmiset vaativat heille rahallista lisäkorvausta jaksamisen auttamiseksi. Korvaus auttaa varmasti, mutta koska henkilöstön määrästä on huutava pula niin toimitaan sietokykvyn ylärajoilla. Kaikessa on taas kysymys rahasta. Sanotaan, että hoitajia ei ole saatavissa, miksi ei. Hoitajien palkkaus on edelleen retuperällä työn vaativuuteen ja määrään verrattuna, ala ei kiinnosta ennen mainituista syistä.
Hoitajien arvostus on varmasti noussut koronaepidemian aikana, mutta se ei riitä lyhyellä aikavälillä. Arvostus pitää olla muistissa työnantajien edustajilla, kun istutaan palkkaneuvottelupöydissä.
Naisasialiikkeen jäsenenä tunnen syvää kiitollisuutta hoitajien suorittamaa työtä ja osaamista kohtaan, kuten oheisen kirjoituksen aikana, jolloin edustin ammattiyhdistysliikettä.
Eläkeläinen Kirsti Ojala 10.12.2020
Suomalaisen Naisliiton teema on v.2019 Naisten osaaminen yhteiskunnan voimaksi.
Naisliiton tavoitteena on ollut 110 vuoden aikana kohottaa naisten osaamista. Tämän vuosituhannen naisilla on vahva osaaminen, mutta heidän kykyjään ei arvosteta samoin kuin miesten. Naisten pitää olla monta kertaa kyvykkäämpiä kuin miesten, ennenkuin he saavuttavat saman aseman yheiskunnassa.
Naisjärjestöjen tulisi ottaa myös naisten osaaminen todesta, käyttää omien jäsentensä osaamista samalla näyttää mallia muillekin.
Eduskuntavaalien edellä on tärkeä pitää ehdokasnaisten osaamista esillä ja muistaa tukea heidän valintaansa kansanedustajiksi.
Suomalaisen Naisliiton Oulun Osasto on mukana paneelin järjestelyissä.
Suomalainen Naisliitto ry Aurorankatu 17 a 11 00100 Helsinki 19.1.2023 115–vuotias Suomalainen Naisliitto reagoi tasa–arvotyöllään yhteiskunnan tarpeisiin Suomalainen Naisliitto edistää elämänkaarensa eri vaiheita elävien naisten asemaa ja tasa-arvoa.
Yhdistyksen jäsenillassa 19.1.2023 kuulimme mielenkiintoisen esitelmän yksinäisyyden tutkimuksesta. Hollantilailais taustainen Ata Bos kertoi, miten oli päätynyt tutkimaan Oulun Yliopistossa yksinäisyyttä ja mitä hän oli saanut asiasta selville.
JÄSENTAPAHTUMAT 2023 Aleksinkulmassa 19.1.2023 Jäsenilta, Ata Bos kertoo yksinäisyys-tutkimuksestaan 16.2.2023 Jäsenilta, konsultti Kaija Tuoriniemi 23.2.2023 Vaalipaneeli Aleksinkulmassa järjestetään yhdessä NYTKISin kanssa 16.3.2023 Yhdistyksen vuosikokous, Minna Canthin kirjeitä lukevat Virve, Tiina ja Kristiina 20.04.2023 Jäsenilta, Saavutettavuus-digitaalisuus-uhka vai mahdollisuus 17.05.2023 Jäsenilta, Naisten Ääni-kirjoitukset 19.3.2023 Minna Canth juhla/ Tähtiemon nimeäminen, jonne kutsutaan myös sidosryhmiä, NYTKIS MUKANANA, Oulun palvelualan opisto, Teuvo Pakkalankatu Jäseniltoihin ja muuhun toimintaan on suunniteltu teemoja ja esittäjiä.
Minna_SNL_Jäsentiedote_syyskuu_28092022_WEB
115-vuotta täyttävän yhdistyksen toimintaa juhlistettiin la 17.9.2022 Oulun Palvelualan opistolla. Tilaisuuteen saapui nelisenkymmentä osallistujaa, kutsuvieraita ja jäseniä. Tilaisuuden avasi yhdistyksen puheenjohtaja Tiina Tervaskanto- Mäentausta.
Naisten Ääni verkkojulkaisun esittely la 3.09.2022 14:00 – 16:00 Aleksinkulma, Aleksanterinkatu 9, 90100 Oulu Isohansa-kabinetti klo 14.00 tervetulokahvit ja mehut, yhdistyksen puheenjohtaja 14.15 Naisten Ääni verkkojulkaisun vaiheet, Kirsti Ojala 14.30 Esimerkkejä naisten tarinoista 15.00 Neuvontaa ja ohjausta kirjoittamiseen 16.00 Tilaisuuden päätössanat
Suomalaisen Naisliiton Oulun Osaston kunniajäsen Sisko Kuikka on poissa. Hänen elämäntaival päättyi 10. helmikuuta 2022. Sisko Kuikka oli Suomalaisen Naisliiton Oulun osasto ry:n aktiivinen toimija yhdistyksen uudelleen elvytyksen alusta lähtien.
Minna_SNL_Jäsentiedote_toukokuu2022_WEB
Kokoonnumme kevään viimeiseen jäseniltaan to 12.5.2022 klo 17.00 Aleksinkulmaan. Kuulemme tulevista kesän tapahtumista ja näemme Riitta Mäkelän muistelmat ja kuvat Odessasta.