LUCINA KASVATTI RAUHANTEKIJÖITÄ yli 100 vuotta sitten
Rakkaus on Lucina Hagmanille suurin kaikista. Kirjassaan KASVATUS RAKKAUTEEN hän sanoi mm:
Tieto katoo, viisaus tule voimattomaksi, mutta rakkaus ei milloinkaan katoa. Pankaamme tiedon ja viisauden ja suuruuden sijaan rakkaus, niin olemme löytäneet avaimen uuteen elämään kansojen kesken. Rakkauden puhdas oppi on oleva se uudisviljelys, jota me tahdomme harjoittaa ja joka lopullisesti on ravitseva kaikki maailman kansat.
Rakkauden onnea tuottava salaisuus on siinä, ettei se omaansa etsi. Se antaa eikä ota. Se ei kadehdi, kosta eikä himoitse. Nero ja valtioviisaus, väkipakko ja tappoaseet seuralaisineen, ovat kantaneet tuskaa ja kuolemaa kilvessään, muta rakkauden aate on tulevan elämän saattajana. Rakkauden aatetta ei voi kukaan meiltä riistää, sitä viljelkäämme ja sen palvelijoiksi tehkäämme kaikki nousevat sukupolvet. Ennen ei lopu vääryys ja väkivalta maan päältä, ei yksityisestä eikä kansainvälisestä elämästä ennen kuin rakkaus on kohonnut ihmisluonnoksi ja johtaa ihmisten toimet. Rakkaus on oleva meidän määrämme pää.
Se rakkaus, johon Lucina Hagman tahtoo kaikki kasvattaa, ei ole pehmeää ja hempeää tunteilemista ja myöten antamista, vaan se on rehellistä, voimakasta jaa syvää tunnetta. Se on rakkautta, joka tukee ja nostaa, vapauttaa ja ilahduttaa. Se antaa paljon, mutta se vaatii myös paljon. Ja tämä rakkaus on kohdistettava niin isänmaahan kuin koko ihmiskuntaan, niin lapsiin kuin aikuisiin, niin miehiin kuin naisiin.
Naisten Ääni- lehti 1.kesäkuuta 1933, No 10 s. 138 Lucina Hagmanin 80 v päivän 5.6.1933 kunniaksi, ote kirjoittaja HC:n eli Helle Cannelinin tekstistä.
Kirjoitti Kirsti Ojala Oulussa 28.10.2023 Rauhan tekijä Lucina Hagman
———————————————————————————————————————————————————————————————-
Blogi Oulun osaston sivulle 8.2.2023
Niilläkään lattioilla, joilla nastakengät eivät kuluta lattian pintaa, ei anneta nastakengillä kävellä.
Aivan ylivoimaisesti suurin syy sille, ettei nastakenkiä käytetä liukkailla keleillä on se,
että ne joutuisi ovella riisumaan. Lattian säästämiseksi!
Kaatumisten aiheuttamilla kuluilla voitaisiin kustantaa parempipinnoitteiset lattiat.
Lonkkaleikkauksen hinnaksi ei riitä 20 000 euroa.
Ja miksi tämä on naisasia? Siksi että osteoporoosi on yleisempi naisilla kuin miehillä.
Ja näyttääpä kävellen asioita hoitavissakin olevan naisenemmistö.
Julkisten tilojen lattiat on rakennettava nastakestoisiksi Oulussa.
Olemassa olevat lattiat mitattava kestävätkö ne nastat, ja sallittava nastat kestävissä.
Pirkko Pietiläinen
*******************************************************************
Kirjoitin v 1995 Tehyn lakon aikana mielipidekirjoituksen Kalevassa: Hoitajatko hyvinvoinnin takaajiksi?
Onko hoitajien arvostus muuttunut ollenkaan 25 vuodessa. Nyt epidemian uuvuttamat hoitajat tekevät korvaamatonta työtä hyvinvointikeskuksissa ja sairaaloissa. Monet ihmiset vaativat heille rahallista lisäkorvausta jaksamisen auttamiseksi. Korvaus auttaa varmasti, mutta koska henkilöstön määrästä on huutava pula niin toimitaan sietokykvyn ylärajoilla. Kaikessa on taas kysymys rahasta. Sanotaan, että hoitajia ei ole saatavissa, miksi ei. Hoitajien palkkaus on edelleen retuperällä työn vaativuuteen ja määrään verrattuna, ala ei kiinnosta ennen mainituista syistä.
Hoitajien arvostus on varmasti noussut koronaepidemian aikana, mutta se ei riitä lyhyellä aikavälillä. Arvostus pitää olla muistissa työnantajien edustajilla, kun istutaan palkkaneuvottelupöydissä.
Naisasialiikkeen jäsenenä tunnen syvää kiitollisuutta hoitajien suorittamaa työtä ja osaamista kohtaan, kuten oheisen kirjoituksen aikana, jolloin edustin ammattiyhdistysliikettä.
Eläkeläinen Kirsti Ojala 10.12.2020
Suomalaisen Naisliiton teema on v.2019 Naisten osaaminen yhteiskunnan voimaksi.
Naisliiton tavoitteena on ollut 110 vuoden aikana kohottaa naisten osaamista. Tämän vuosituhannen naisilla on vahva osaaminen, mutta heidän kykyjään ei arvosteta samoin kuin miesten. Naisten pitää olla monta kertaa kyvykkäämpiä kuin miesten, ennenkuin he saavuttavat saman aseman yheiskunnassa.
Naisjärjestöjen tulisi ottaa myös naisten osaaminen todesta, käyttää omien jäsentensä osaamista samalla näyttää mallia muillekin.
Eduskuntavaalien edellä on tärkeä pitää ehdokasnaisten osaamista esillä ja muistaa tukea heidän valintaansa kansanedustajiksi.
Suomalaisen Naisliiton uutisia
TIEDOTE 26.2.2024 Suomen Naisyhdistys ry:ltä lahjoitus Suomalaisen Naisliiton kansalaisaloitteen tukemiseksi Suomalaisen Naisliiton Helsingin yhdistys järjesti 16.2.2024 Helsingissä Ajankohtaisseminaarin, jossa tarkasteltiin digitalisaation vaikutusta yhteiskuntaan.
Suomalainen Naisliitto ry:n juhla- ja kokousviikonloppu Vaasassa 7.-8.10.2023
RIITTA VESALA JA KAISA TAMMI SAIVAT SUOMALAISEN NAISLIITON MINNA-PALKINNON 8.10.2023 Suomalainen Naisliitto jakoi nyt kolmannen kerran Minna-palkinnon. Palkinto jaettiin kahdelle suomalaiselle naiselle heidän elämäntyöstään vaikeassa asemassa olevien naisten yhdenvertaisuuden lisäämiseksi ja elämänlaadun parantamiseksi.
Liiton tiedote kevät 2024
Minna_SNL_Helmikuu_Jäsentiedote_23022024_WEBf-1
Vapaaehtoistyötä ODL:ssä
Tuula Karvonen oli vieraanamme to 20.4. jäsenillassa. Hän toimii vapaehtoisen keikka-avun ja nuorten Walkers toiminnan koordinaattorina ODL:ssä. Ohessa kuvia tapahtumasta. Kuvissa näkyy Tuula Karvosen esittämiä toimintoja.
Minna Canthin päivän juhla 19.3.2023
Juhlassa kruunattiin Oulun tähtiemoksi 2023 Käsityönopattaja, tekstiilitaiteilija Vuokko Isaksson Kuvassa Tähtiemo Vuokko Isaksson ja Tiina Tervaskanto- Mäentausta lukemassa kunniakirjaa. KT Halena Louhela piti vaikuttavan esitelmän väitöskirjattutkimuksestaan Seksuaalinen väkivalta- Moniuloitteisesti elämässään haavoittuneiden tyttöjen kertomana ja vaikenemana.
Liiton tiedote 1/2023
Minna_SNL_Jäsentiedote_helmikuu2023_WEB