Liiton tiedote 1/ 2022
Minna_Tiedote1_JUHLAKEVAT_Helmi2022_23022022_WEB
Blogi Oulun osaston sivulle 8.2.2023
Niilläkään lattioilla, joilla nastakengät eivät kuluta lattian pintaa, ei anneta nastakengillä kävellä.
Aivan ylivoimaisesti suurin syy sille, ettei nastakenkiä käytetä liukkailla keleillä on se,
että ne joutuisi ovella riisumaan. Lattian säästämiseksi!
Kaatumisten aiheuttamilla kuluilla voitaisiin kustantaa parempipinnoitteiset lattiat.
Lonkkaleikkauksen hinnaksi ei riitä 20 000 euroa.
Ja miksi tämä on naisasia? Siksi että osteoporoosi on yleisempi naisilla kuin miehillä.
Ja näyttääpä kävellen asioita hoitavissakin olevan naisenemmistö.
Julkisten tilojen lattiat on rakennettava nastakestoisiksi Oulussa.
Olemassa olevat lattiat mitattava kestävätkö ne nastat, ja sallittava nastat kestävissä.
Pirkko Pietiläinen
*******************************************************************
Kirjoitin v 1995 Tehyn lakon aikana mielipidekirjoituksen Kalevassa: Hoitajatko hyvinvoinnin takaajiksi?
Onko hoitajien arvostus muuttunut ollenkaan 25 vuodessa. Nyt epidemian uuvuttamat hoitajat tekevät korvaamatonta työtä hyvinvointikeskuksissa ja sairaaloissa. Monet ihmiset vaativat heille rahallista lisäkorvausta jaksamisen auttamiseksi. Korvaus auttaa varmasti, mutta koska henkilöstön määrästä on huutava pula niin toimitaan sietokykvyn ylärajoilla. Kaikessa on taas kysymys rahasta. Sanotaan, että hoitajia ei ole saatavissa, miksi ei. Hoitajien palkkaus on edelleen retuperällä työn vaativuuteen ja määrään verrattuna, ala ei kiinnosta ennen mainituista syistä.
Hoitajien arvostus on varmasti noussut koronaepidemian aikana, mutta se ei riitä lyhyellä aikavälillä. Arvostus pitää olla muistissa työnantajien edustajilla, kun istutaan palkkaneuvottelupöydissä.
Naisasialiikkeen jäsenenä tunnen syvää kiitollisuutta hoitajien suorittamaa työtä ja osaamista kohtaan, kuten oheisen kirjoituksen aikana, jolloin edustin ammattiyhdistysliikettä.
Eläkeläinen Kirsti Ojala 10.12.2020
Suomalaisen Naisliiton teema on v.2019 Naisten osaaminen yhteiskunnan voimaksi.
Naisliiton tavoitteena on ollut 110 vuoden aikana kohottaa naisten osaamista. Tämän vuosituhannen naisilla on vahva osaaminen, mutta heidän kykyjään ei arvosteta samoin kuin miesten. Naisten pitää olla monta kertaa kyvykkäämpiä kuin miesten, ennenkuin he saavuttavat saman aseman yheiskunnassa.
Naisjärjestöjen tulisi ottaa myös naisten osaaminen todesta, käyttää omien jäsentensä osaamista samalla näyttää mallia muillekin.
Eduskuntavaalien edellä on tärkeä pitää ehdokasnaisten osaamista esillä ja muistaa tukea heidän valintaansa kansanedustajiksi.
Minna_Tiedote1_JUHLAKEVAT_Helmi2022_23022022_WEB
Marjut Paulaharju esitelmöi Juhlassa Jenni Paulaharjusta, kuuromykkäkoulun opettajasta, yhteiskunnallisesta vaikuttajasta ja kansanperinteen kerääjästä. Jenni Simelius , myöh. Samuli Paulaharjun puoliso, oli Oulun Osaston toiminnassa mukana , varapuheenjohtajana v.
Oulun osaston 103 -vuotis historiikki v. 2011 Oulun osaston perustaja Fanni Luukkonen
Tammikuu 2022 Kerhotalo Aleksinkulma suljettuna koko tammikuun aluevaalien vuoksi. Toimintaa on mm. liiton toimikuntien Zoom-kokouksissa, 12.1. ja 31.1. viestintätoimikunta Liiton kotisivun kehittämisryhmä 26.1.
vas.Mari-Leena Talvitie , Mirja Illikainen, Sirpa Risteelä ja Tiina Tervaskanto-Mäentausta. Kuvaaja Eero Mattila Minna Canth seminaarin paneelissa keskustelivat aiheesta Kansanedustaja Mari-Leena Talvitie, professori Mirja Illikainen, Haukiputaan lukion rehtori Sirpa Risteelä.
Suomalainen Naisliitto TIEDOTE Aurorankatu 17 a 11, 00100 Helsinki Puheenjohtaja Eva Tervonen 30.10.2021 klo 14.00 eva.tervonen@suomalainennaisliitto.fi 040 530 8397 Kaksi Minna-palkittua:
SUOMALAINEN NAISLIITTO ry KANNANOTTO Aurorankatu 17 a 11, 00100 Helsinki Puheenjohtaja Eva Tervonen 31.10.2021 klo 14.00 eva.tervonen@suomalainennaisliitto.fi 040 530 8397
SNL_JÄSENTIEDOTE_SYKSY2021_24092021