Menu
Suomalaisen Naisliiton uutisia

Suomalaisen Naisliiton uutisia

TIEDOTE 26.2.2024

 

Suomen Naisyhdistys ry:ltä lahjoitus Suomalaisen Naisliiton kansalaisaloitteen tukemiseksi

Suomalaisen Naisliiton Helsingin yhdistys järjesti 16.2.2024 Helsingissä Ajankohtaisseminaarin, jossa tarkasteltiin digitalisaation vaikutusta yhteiskuntaan. Julkiset palvelut hoidetaan yhä enemmän sähköisesti.  Mutta 600 000 kansalaista jää kokonaan digitaalisten palvelujen ulkopuolelle, koska tarvittavia laitteita tai taitoja tai mahdollisuutta käyttää niitä ei ole.  Suomalainen Naisliitto julkisti seminaarissa kansalaisaloitteen Digitukipiste joka kuntaan. Aloite tähtää lainsäädäntöön, joka velvoittaisi kunnat järjestämään viranomaisvastuulla toimivan digitukipisteen joka kuntaan digisyrjäytymisen ehkäisemiseksi.

Kansalaisaloite on suurhanke, se tarvitsee 50 000 allekirjoitusta puolessa vuodessa edetäkseen eduskuntaan päätöksentekoon. Naisliiton kaikki jäsenyhdistykset ovat ryhtyneet yhteisiin ponnisteluihin allekirjoitusten keräämiseksi. Tavoitteellinen yhteistyö tuo tuloksia, mutta hanke tarvitsee myös taloudellista tukea. Hieno esimerkki arvokkaan hankkeen tukemisesta saatiin helmikuun Ajankohtaisseminaarissa: maamme vanhin naisyhdistys, tänä vuonna 140-vuotista toimintaansa juhliva Suomen Naisyhdistys ry lahjoitti Suomalaisen Naisliiton kansalaisaloitehankkeelle 2000 euroa. Lahjoituksen ojensi Suomen Naisyhdistyksen puheenjohtaja Kukka Lehmusvirta.  Sen otti vastaan Naisliiton puheenjohtaja Nuppu Rouhiainen.

Kansalaisaloitteen pääsee allekirjoittamaan Oikeusministeriön verkkosivulla osoitteessa   www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/13077 . Tunnistautumiseen tarvitaan esimerkiksi pankkitunnukset.

Lue lisää aloitteesta