Menu
Julkilausuma 20.10.2017: Naisjärjestöt ovat merkittävä osa kansalaisyhteiskuntaa

Julkilausuma 20.10.2017: Naisjärjestöt ovat merkittävä osa kansalaisyhteiskuntaa

Suomalaisen Naisliiton syyskokouksen julkilausuma 20.10.2017

Naisjärjestöt ovat merkittävä osa kansalaisyhteiskuntaa.  110 vuotta täyttävä Suomalainen Naisliitto vaatii, että ne otetaan mukaan päätösten valmisteluun ja taataan niille riittävät varat.

Naisjärjestöjä ei ole virallisesti tunnustettu osaksi kansalaisyhteiskuntaa. Esimerkiksi oikeus-ministeriöön perustetussa kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnassa ei ole varsinaista naisjärjestöjen edustajaa.  Neuvottelukunnassa olevat kaksi edustajaa ovat ihmisoikeusjärjestöjen ja sosiaali- ja terveysjärjestöjen mandaatilla.

Monimutkaistuvassa maailmassa viranomaisia täydentää kansalaisyhteiskunta, joka vahvistaa mm. yhteisöllisyyttä ja demokratiaa luoden näin hyvinvointia. Vapaaehtoistyötä täydentämään tarvitaan kuitenkin riittävät taloudelliset resurssit.  Suomalainen Naisliitto vaatii, että naisjärjestöt hyväksytään vihdoin viralliseksi osaksi kansalaisyhteiskuntaa ja rahoitus palautetaan entiselle tasolle. Leikkausten aika on ohi.

Naisjärjestöt ovat toimineet jo 160 vuotta yhteisöjensä hyväksi osana kansalaisyhteiskuntaa. Vanhin edelleen toimiva suomenkielinen naisjärjestö on vuodelta 1855. Se perustettiin auttamaan lapsia ja huonompiosaisia sekä edistämään erityisesti tyttöjen koulunkäyntiä. Samoin aloitti moni muukin naisyhdistys. Nykyään naisjärjestöjen kirjo on moninainen neuvonta-, auttamis-, ammatti-, naisasialiikunta-, kulttuuri ja maahanmuuttajajärjestöistä poliittisten puolueiden naisjärjestöihin.

Järjestöjä yhdistävät Naisjärjestöjen Keskusliitto ja Nytkis tekevät merkittävää työtä mm. naisten osuuden kasvattamiseksi kaikessa päätöksenteossa, palkkatasa-arvon saavuttamiseksi, naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi ja näkyväksi tekemiseksi ja naisten arjen helpottamiseksi. Naisjärjestöjen Keskusliiton jäsenenä Suomalainen Naisliitto jatkaa naisen valistusta sekä naisten työn ja saavutusten näkyväksi tekemistä seminaareissaan, Naisten Ääni- verkkosivuilla ja Minna – lehdessä.